1.6.2012

Korujen uudistaminen

Olen tässä nyt jonkun kerran tehnyt vanhoista käyttökelvottomista koruista uusia. On omalla tavallaan hyvin mielenkiintoista miettiä, mitä valmiiksi annetuista tavaroista voi saada tehtyä. Ihan ensimmäisenä työkaverini antoi minulle vanhan helmikorunsa, josta hän tykkäsi kovasti, mutta siitä oli lukko rikki. Itselleni se koru näytti aluksi ihan hirveältä, se oli todella sekava, kirkasta punaista ja vaaleanpunaista sekaisin, eri muotoja ja kokoja. Tästä muokkasin hälle avainnauhan (oli siis toive) ja koru oli oikein onnistunut! En etes yrittänyt jatkaa samaa sekavaa mallia, vaan lisäosan tein hyvin pienistä punaisista ja vaaleanpunaisista hopean säestämänä. Harmittaa ihan älyttömästi, etten tajunnu ottaa kuvia muutoksesta! Murr. Sitten sain yhden korunostajan Marokosta ostetun helminauhan, josta oli myös lukko rikki. Tämän uusin ihan samalta näyttäväksi. Viimeisimpänä kaverini toi rannekorun, jonka kuminauhat olivat venyneet jo niin paljon, ettei sitä voinut enää pitää. Siitä tulikin sitten tämmöinen setti!
Rannekoru oli aluksi siis kolmirivinen, siksi noita helmiä oli niin paljon. Omasta mielestäni muokkaus onnistui todella kivasti, toivottavasti kaverikin siitä tykkäisi! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti